Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

 

 

Kennel Toivomusluun 

Vuonna 2018 toimintansa aloitti yli kymmenen vuoden unelma. Meillä touhutaan koirien kanssa kotioloissa ja suurin toive uusille Toivomusluulaisille on rakkaus omaa koira-perheenjäsentänsä kohtaan.

Kaikki uudet jäsenet pääsevät myös kennel-perheemme jäseneksi. Me ollaan aivan omanlaisemme porukka ja siksi jokainen uuden Toivomusluu-pennun omistaja on sydämellisesti tervetullut sellaisena kuin on.

Ydinperheeseemme kuuluu Kennel-täti Paula, -setä Jarmo ja Kennel-poju Make, sekä koirat. Kotona asustelevat mäyräkoirat Vili, Eetu ja Jeida, sekä sekarotuinen rescue-koira Murre. Välillä laumamme saa vahvistusta Milla-mäykystä, joka vierailee luonamme säännöllisen epäsäännöllisesti, usein viettää myös öitä vieraillessaan. Meillä on kokemusta mäyräkoirista vuodesta 2000 alkaen ja sitä ennen yleisesti koirista vuodesta 1991.

Minä, eli kennel-täti, Paula, olen syntynyt vuonna 1981 ja olen sairaseläkkeellä eli huomioni ei jakaudu mihinkään  muualle kun koiriin. Kennel-setä, Jarmo, taas tienaa meille töissä rahaa, että saadaan paljon luita ja leluja.

Tykkää meistä myös Facebookissa nimellä Kennel Toivomusluun

 

 

Kennelin uutisia

09.12.2018 Jeida on viety astutettavaksi aivan ihanan super-upean uroksen, Santun, luo <3 

Töllimäen Jeida

Jeida on meijän perheen prinsessa. Kaikki lauman jäsenet varjelevat Jeidaa ja Jeidan tehtäväksi jää vain söpöily ja kaikkien sydänten valloittaminen.

Jeida on pitkäkarvainen mäyräkoira, väriltään laikullinen punainen. Jeidan toinen silmä on saanut ihanan söpöisen laikun ja siksi toinen silmistä on tummanruskea ja toinen vaaleansininen.

Jeida on syntynyt 09.09.2015 Ruskossa ja liittynyt laumaamme 8-viikkoisena. Jeida on myös kennelimme alkuäiti. Jeida on selkäkuvattu, silmätarkastettu ja polvitarkastettu 08/17 hyväksytysti.


Tappijalan Costello "Vili"

Vili viihtyy joukossamme kaikkein eniten yksin. Rapsutuksia rakastava sohvanvaltaaja on perheemme Herra. Vili osaa vaatia oman ruokansa ja myös paitsi jäädyistä hellyydenosoituksista ilmoitetaan, niin että vahingon tietää korjata varmasti.

Vili on pitkäkarvainen mäyräkoira. Punainen tummin peitinkarvoin. Vili on syntynyt 13.04.2012 Nokialla ja tullut perheeseemme 8-viikkoisena pikku-pallerona.

Vili on selkä-, silmä- ja polvitarkastettu hyväksytysti 11/14

Eetu

Eetu on perheemme terapiakoira. Eetu löytää aina hetken pusuille ja haleille ja jos mieli on maassa, tulee Eetu pitämään hyvänä.

Eetu on lyhytkarvainen mäyräkoira, väriltään musta punaisin merkein. Syntynyt 28.07.2014 Tampereen lähistöllä. Tullessaan meille Eetu oli 7-viikkoinen sydäntenvalloittaja.

 

 

Pennuista tietoa ja kuvia tulevaisuudessa tulossa.